keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Hääparin pöytä

Meillä oli Keken kanssa oma pöytä juhlasalissa lähellä lavaa. Kuten muitakin pöytiä, peitti meidänkin pöytää valkoinen pöytäliina ja hopeinen kaitaliina. Pöydän toisessa päädyssä oli samanlainen centerpiece kuin salin muiden pöytien keskellä, hopeaksi maalattuine oksineen, bling blingeineen, palapeileineen ja hortensioineen. Näiden lisäksi palapeilin päällä oli äitiltä lainaamani puinen valkoinen kalenterielementti, jossa häiden päivämäärä oli teemaan sopivasti glitteröity.

©Iiro Rautiainen
©Iiro Rautiainen

Pöydän etulaidalla olivat iskän nikkaroimat valkoiset nimikirjaimemme M ja K sekä &-merkki. Tykkään niistä kovasti ja ne pääsevät Suomeen palattuamme satavarmasti osaksi kotimme sisustusta. Kiitos iskä! <3 Kirjainten molemmin puolin oli kaksi hopeista kynttilänjalkaa violetteine kynttilöineen. Sekä kynttilänjalat että kynttilät olen hankkinut joskus vuosia sitten jostain. Kirjainten takana oli vaasi hääkimppuani varten ja sormusnallemme löysi sieltä myös oman kunniapaikkansa.

©Iiro Rautiainen

Pöydän toisessa päässä oli synttärilahjaksi saamamme hopeinen metallinen viinicooleri kuoharipulloamme varten, vesikannu sekä osa erästä ohjelmanumeroamme, josta kerron myöhemmin lisää. Jäipä tuohon reunaan hyvin tilaa vielä viinipulloillekin. Kattaukset viinilaseineen, servetteineen ja aterimineen olivat meillä samanlaiset kuin vieraillammekin poislukien hääbingot ja madlibsit. 

©Iiro Rautiainen

Mun täytyy nyt taas ikäväseni ilmoittaa, että blogissa on jälleen pari viikkoa vähän hiljaisempaa, sillä me lähdetään Keken kanssa käväisemään mutka Suomessa. Yksi mun rakas ystäväni menee tulevana lauantaina naimisiin (IIIIIIIKKKK!!! :D), joten allekirjoittaneella on pienestä hääbloggailutauosta huolimatta luvassa ihanaa häähuumaa <3 Palailen asiaan sitten jälleen huhtikuun alussa, jahka olemme kotiutuneet reissultamme. Aurinkoista kevättä kaikille!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Näyttävä juhlasali hallaharson avulla

Nyt on Suomen vieraat lähteneet takaisin kotiin ja on aika palata blogin ääreen. Lukemattomia ihania hetkiä ja unohtumattomia muistoja rikkaampina me koitetaan täällä taas totutella arkeen ja hiljaisuuteen. Kaikenlaista ehdittiin tuon puolentoista viikon aikana touhuta: tehtiin mm. bussireissu Nykiin, kannustettiin änäripelissä, vierailtiin eläintarhassa, nautittiin kauniista maisemista roadtripillä vuorilla, sivistyttiin ilmailumuseossa, syötiin burgereita, shoppailtiin, ulkoiltiin ja paljon muuta. Jäähyväisetkään ei onneksi olleet mitkään itkujuhlat, sillä me suunnataan Keken kanssa Suomeen lomailemaan jo niinkin pian kuin ENSI viikolla, jolloin me nähdään tietenkin myös näitä luonamme vierailleita murusia seuraavan kerran <3

Mutta palataanpas takaisin itse asiaan. Viime postauksessa esiteltyjen valojen lisäksi yksi iso tekijä juhlasalimme ilmeen luomisessa oli hallaharso. Lavan ja ikkunoiden vastaiset seinät saivat edellisen viikonlopun hääparin ja heidän apureidensa taitavissa käsissä hallaharsopeitteen, joka sai onneksemme, Toivolan vuokraajien luvalla, pysyä seinillä aina meidän häihimme asti. Näin ollen meidän ei tarvinnut asentaa niitä uudelleen paikoilleen, vaan riitti, että otimme ne vain alas sunnuntaina häidemme jälkeen. Kuten osan up-lighteista kanssa, niin myös näiden harsojenkin suhteen, me jaoimme kustannukset tämän toisen hääparin kanssa. 

Kuitenkin mielessäni oli käynyt moneenmoneenmoneen kertaan hääsuunnittelun aikana, että olisi niin mahtavaa asentaa hallaharsoa tai jotain muuta kangasta myös juhlasalin kattoon. Projekti oli kuitenkin tuntunut vähän turhan isolta mm. salin huonekorkeuden takia. Hääviikolla juttelimme asiasta kuitenkin jälleen kerran isäni ja Keken kanssa ja he sanoivat suureksi ilokseni, ettei kankaiden kiinnittämisessä niiiin iso homma olisi, etteikö sitä voisi toteuttaa. Jee! 

Kiinnitimme kattoon kolme pitkää suikaletta hallaharsoa. Ostimme ne Puuilosta, jonka palvelua täytyy kyllä kehua. Soitimme sinne etukäteen tarkistaaksemme harsojen saatavuuden eikä harsoa ainoastaan kerrottu löytyvän liikkeestä, vaan se tarjouduttiin myös leikkaamaan meille valmiiksi oikean mittaiseksi. Mahtavaa palvelua!

©Iiro Rautiainen

Harsot vedettiin kattoon narun, a-tikkaiden ja miestyöväen voimin. Älkää vaan kysykö, miten he kahdestaan tähän pystyivät. Multa ei nimittäin olisi kyllä tasan tällainen urakka onnistunut. Mutta sinne ne harsot vaan nousivat ja näyttivät niiiiin hyvältä! Sinne tänne kattoon kiinniteltiin myös roikkumaan violetteja paperilamppuja, ilman hehkuja tosin, ja violetteja pom pomeja. Peukku muuten Toivolan väelle asiakkaiden toiveiden huomioon ottamisesta. Vinkkasin heille nimittäin jossain vaiheessa, että olisi ihan mahtavaa, jos kattoon saataisiin jonkinlaisia koukkuja, joihin juhlien järjestäjät voivat ripustaa koristeitaan ja niinhän sinne oli sellaisia ilmestynyt. Meille nuo koukut tosin olivat hiukan huonoissa kohdissa, joten me hyödynnettiin mm. kattolamppuja koristeiden kiinnittämiseen.

Tässä vielä kuva juhlasalista valaistuksineen kaikkineen. Kuva on otettu valoisan aikaan, joten kuten sanottua niin ihan täysin oikeuksiinsa eivät upeat valot tässä kuvassa pääse. Kattokankaat on niin hienot! Voi että mä olen tyytyväinen, että alettiin tähän projektiin. Kiitos vielä tuhannesti iskä ja Keke!! <3


©Iiro Rautiainen

Tässä vertailun vuoksi Toivolan omilta fb-sivuilta ja nettisivuilta lainatut kuvat juhlasalista ilman sen kummempia koristeluja.

Kuva
Kuva

Kyllä ne harsot ja valot vaan aika ison eron tekee. Vai mitäs te lukijat olette mieltä?