Vieraslista

Ketä kutsua häihin? Tätä olemme miettineet usean kuukauden ajan, mutta vieläkään lista ei ole valmis. Alustava lista muotoutui nopeasti, mutta lopullisen listan valmistumiseen mennee vielä aikaa. Vieraita tulee olemaan alle sata. Mutta kuinka paljon alle? Kutsutaanko lapsetkin? Entä avecit?

Kuva

Perheistämme tulee kutsuttavia jo melkein 20 ja olemme erittäin läheisiä äitini puolen lähisuvun kanssa, joten heistä tulee lisäksi hlöitä n. 15. Lisäksi isovanhemmat molemmilta puolilta, yhteensä 4. Muutamia "irrallisia" sukulaisia n. 7. Kavereita noin apauttiarallaa 30. 

Ketä kavereita kutsua? Pomoni kertoi kutsuneensa omiin häihinsä kavereita elämänsä varrelta. Sellaisia kavereita, joiden kanssa ei ole nykyään edes kovin paljoa tekemisissä. Ja hän sanoi sen olleen hyvä päätös. Heillä oli kuulemma ollut tosi hauskaa yhdessä. Oli tuntunut siltä kuin olisivat nähneet eilen. Juttuja jatkettiin siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Näin minäkin haluaisin ajatella. Itse olisin iloinen, jos saisin kutsun jonkun vanhan kaverini häihin, jonka kanssa ei enää soitella joka päivä. Mutta ajattelevatko kaikki näin? Voiko reaktio kutsuun olla toisenlainen; "Miksi minut kutsutaan häihin, vaikka en ole nähnyt hääparia vuosiin?" Tokihan jokaisella on oikeus kieltäytyä kutsusta, mutta...

Entä sukulaiset? Isälläni on paljon sisaruksia ja heillä taasen paljon jälkikasvua. En koe luontevaksi kutsua heitä kaikkia häihimme, sillä en ole joidenkin kanssa ollut koskaan hirveän läheinen. Onko tylyä kutsua vain osa tädeistäni ja sedistäni? Vai olisiko parempi jättää kaikki isän puolen sukulaiset kutsumatta (isovanhemia lukuunottamatta)? Olen heidän kanssaan tekemisissä paaaljon vähemmän kuin äitini siskojen kanssa. 

Dilemma lasten kutsumisessa on se, että haluamme ehdottomasti kutsua häihimme tätini ja sulhon sisarusten lapset. Mutta entäs kavereiden lapset? Jos olisin itse siinä tilanteessa, että meillä olisi lapsia ja minut kutsuttaisiin jonkun ystäväni häihin, jättaisin lapset kotiin ja olisin iloinen siitä, että pääsemme sulhon kanssa viettämään aikuisten laatuaikaa häihin ilman jaloissa juoksevia pienokaisia. Näin luulisin. Tämähän on vain hypoteettinen pohdinta, sillä omia lapsia meillä ei vielä ole. Mutta kaikki eivät varmastikaan ajattele samalla tavalla kuin minä. Onko törkeää kutsua vain lähiperheiden lapset, joiden kanssa muutenkin ollaan enemmän tekemisissä ja jättää kavereiden lapset kutsumatta? Tietenkin kutsuun voisi muotoilla asian jotenkin niin, että jos vanhemmat haluavat ottaa lapsensa mukaan niin se sopii, mutta toiveissamme olisi, että he jättäisivät lapsensa kotiin ja saisivat näin ollen juhlia yömyöhään kanssamme. 

Meillä ei ole mitään lapsia vastaan, eikä meitä haittaa, että lapset ovat osallisina häissämme. Mutta jotenkin toivoisin, että vanhemmat jättäisivät mieluummin lapset kotiin ja bilettäisivät kanssamme raivoisasti yön pikkutunneille niinkuin joskus nuoruusaikoina teimme :)

Avecien tilannetta täytyy varmasti katsoa sitten vielä lähempänä häitä. Koskaan kun ei tiedä, ketkä ovat vielä yhdessä meidän häiden aikaan ja kuka on löytänyt uuden ihmisen rinnalleen. Tästä asiasta en siis suostu ottamaan paineita ihan vielä :)

Vieraslistan laatiminen on oma hommansa, mutta luulen, että meille tämä on helmpompaa kuin monelle muulle. Jotenkin tuo alustava vieraslista syntyi nimittäin niin kivuttomasti. Täytyy vaan muistaa, että vieraslistan tekemisessä on aina se riski, että joku suuttuu, jos ei saa kutsua. Minä kuitenkin uskon ja luotan siihen, että ihmisillä on ymmärrystä. Jos ei ole, niin sitten ei ole. No can do. Kyllä tämä tästä suttaantuu :)

Voihan nikkeliallergia

Kävin allergiatesteissä jokin aika sitten ja mulle todettiin paha nikkeliallergia :( Nykyään lähes kaikki Suomessa myytävät korut ovat onneksi aika lailla nikkelittömiä tai sisältävät vain pienen määrän nikkeliä, mutta markkinoilla on EU:n nikkeliasetuksesta huolimatta vielä nikkeliä enemmänkin sisältäviä rihkamakoruja.

Asia, joka tässä allergiassa ärsyttää eniten, on se, että monet, jotka ovat nikkelille allergisia, ovat allergisia myös palladiumille (mukaan lukien allekirjoittanut), jota löytyy mm. valkokullasta. Ja mullahan on tällä hetkellä valkokultainen kihlasormus... Ja olin haaveillut myös valkokultaisesta vihkisormuksesta... Vielä kihlasormus ei ole aiheuttanut oireita, mutta ilmeisesti oireet voivat ilmetä vuosienkin päästä. 

Kuva

Nyt täytyykin sitten vissiin muuttaa suunnitelmia, sillä lääkäri suositteli valitsemaan korumateriaaliksi jatkossa jotain muuta kuin valkokultaa. Blääh. En halua keltakultaa, jolle lääkäri sanoi erittäin harvan olevan allerginen. Joten täytyy alkaa selvittelemään muita vaihtoehtoja. Titaani? Tungsten? Ruostumaton teräs? Hopea? Platina taas on kalliimpaa. Helpointa on varmaan marssia kultasepän pakeille ja pyytää neuvoa.

Yksi kikka, jonka löysin netin syövereistä (mm. täältä), on levittää läpinäkyvää kynsilakkaa ihoa ärsyttävän korun päälle suojaksi allergisoivaa ainetta vastaan. Jotenkin en vaan kauheasti innostu ajatuksesta sotkea kallis sormus kynsilakkaan... Myynnissä on myös erityistä nikkelisuojaa (Nickel Guard), joka on kynsilakan tyyppistä ainetta, mutta se yhdistyy eri tavalla metallin kanssa ja kestää pitempään. Ilmeisesti myös kultasepät voivat suojata sormuksen rodiumilla tai jollain muulla suojaavalla aineella. Mikään näistä edellä mainituista keinoista ei kuitenkaan ole pysyvä ratkaisu, vaan tällaiset väliaikaiset suojat kuluvat valitettavasti ajan mittaan pois.

Höh, ei se auta kun koittaa pärjäillä tämän allergian kanssa ja toivoa, että kihlasormus ei ala aiheuttaa kutinaa, kirvelyä tai punoitusta. 

Manasin muuten aiemmin, ettemme kuitenkaan saa kihlasormuksiamme kaiverrettua kuin vasta häiden alla, mutta kappas; käytimme kihlamme kaiverrutuksessa viime viikolla :O Nyt mun sormuksessa lukee sulhon nimi ja kihlautumispäivämäärä, ja sulhon sormuksessa mun nimi ja kihlautumispäivämäärä. Aika tylsä perustekstihän tuo on, mutta kehitellään sitten mahdollisesti vihkisormuksiin jotain kekseliäämpää, kuten täällä jo aiemmin kirjoittelin. 

Oli muuten kultasepällä ilmeisesti ollut vähän vaikeuksia kaivertaa mun sormusta, sillä se on kovin kapea, mutta hienoa jälkeä hän oli loppujen lopuksi saanut aikaiseksi :) Ja olipas muuten orpo olo, kun vasenta nimetöntä ei koristanutkaan enää sormus. Muutaman kerran oikein säikähdin, että mihin se on joutunut ja untakin näin kertaalleen aiheesta :)

Joutsenlaulu

Olin joitakin viikkoja sitten mökillä. Pelasimme kahden serkkuni kanssa nauraen jalkapalloa pihalla, kun kuului kauhea pamaus ja taivaalla välkähti aivan kuin salama olisi lyönyt, vaikka aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Äitini huusi jotain. Juoksin katsomaan ja tajusin, että toinen juuri äsken serkkupoikien kanssa rannassa ihailemistamme joutsenista lenteli yksin taivaalla. Hänen kumppaninsa oli lentänyt sähköjohtoihin. Ette usko kuinka sydäntäraastavaa oli kuulla tuon yksin jääneen kauniin linnun surullinen huuto, kun se leijaili pellon ja joen yllä etsien elämänkumppaniaan. Keke ei ollut mukana tuolla mökkireissullamme. Ette usko sitä ikävän määrää, joka tuolla hetkellä valtasi minut <3

Kuva

Elämä on lyhyt, joten otetaan siitä kaikki irti! Rakkaudentäyteistä viikonloppua kaikille! <3 

Kuulumisia

Huh, hengissä ollaan. Just ja just :D Viime viikonloppu, pidennetty sellainen, kului ysäritunnelmissa Himoksen Jysäri-festareilla. Festarit järjestettiin nyt toista kertaa ja meidän rytmiryhmä oli taas menossa mukana. Voin kyllä suositella Jysäriä kaikille, jotka edes vähänkään tykkäävät ysärimusiikista. Sitä siellä on tarjolla. Ja paljon! Tänä vuonna mun lempparit olivat Daze (kuten viime vuonnakin) ja Solid Base. Myös E-type oli toudella kova! Pelkkä musiikki ei kuitenkaan riitä kuvaamaan tuon festarin fiilistä, vaan vaatteet ja muu rekvisiitta tekevät oman osuutensa. Tällainen oli mun toisen päivän asukokonaisuus:

Meillä on mun serkun kanssa tässä muutaman vuoden aikana tarttunut ties mistä kirppareilta, kierrätyskeskuksista ja tuttujen nurkista iso Ikean kassillinen ysärikampetta ja ne olivat jälleen kovassa käytössä tuon viikonlopun ajan. Vyölaukut, aurinkolipat, farkkuhaalarit, pikkureput, kreppirauta ja neonvärit tekivät siis comebackin ja rytinällä. Eikä me tosiaan oltu ainoita ysärihengen takaisinherättäjiä, vaan suurin osa festarikansasta oli kunnostautunut ja kaivanut sieltä kuuluisasta naftaliinista ne kaikista karmeimmat ysärilookinsa. Ah, kyllä siinä silmä lepäsi, huumorinkukka lauloi ja suunpielet nykivät kaikkien niiden 76 tunnin aikana. 

Nyt sitten lasketaan taas päiviä seuraavaan Jysäriin. Nimittäin heti festarin jälkeisenä maanantaina olin kahdeksalta roikkumassa puhelimessa ja varasin meille ensi vuodelle saman mökin, joka meillä on ollut näinä aiempinakin vuosina. 

Hampaita ei tällä kertaa menetetty, mutta muuten huomasi kyllä tampanneensa ja huutaneensa; ääni oli käheä kuin Paula Koivuniemellä konsanaan, pohkeet muussina ja niska niin jäykkänä, ettei tahtonut oikein kääntyäkään. Nyt kuitenkin alkaa elämä jo voittaa. On se jännä, kun tuo kroppa ei palaudu enää yhtään samalla tavalla kuin silloin kauan sitten nuorena ja notkeena :D

Notkeudesta puheen ollen... Hankin viime viikolla tällaisen kaverin:

Reeniä reeniä! Vielä en ole yhtään tehny, mutta jos sitä vaikka huomenna. Tai ylihuomenna. Tai ens viikolla. Tai... No vaikka kesän jälkeen :)

Siinäpä ne kuulumiset taisivatkin olla. Lähdetään varmaan sunnuntaina taas mökille, joten pieni tauko postailuun lienee jälleen luvassa. En ole ehtinyt teidän muidenkaan blogikuulumisia lueskelemaan, mutta lupaan skarpata asian suhteen. On jo ihan vieroitusoireita tästä hattaranpunaisesta häämaailmasta :) Pus <3

Pitsikorkkarit

Löysin eilen mun hääkengät. Nämä pitsiset korkkarit. 

Ne löytyivät ihan yllättäen Prismasta ruokaostoksilla käydessämme. Olivat niin halvat, etten voinut jättää ostamatta. Hinnaksi jäi vain 16€, sillä ne olivat 60%:n alennuksessa :) Jos eivät olisi olleet noin edulliset, niin eivät välttämättä olisi lähteneet vielä mukaan, vaikka olin kyllä kiinnittänyt niihin huomioni jo joskus aiemminkin Prismassa käydessäni. Miinusta näissä on nimittäin se, että ne ovat valkoiset (hopealla blingillä). Olin nimittäin vähän haaveillut violeteista hääkengistä. Noh, jos sellaset tulee jossain vastaan niin ostan nekin, ja päätän sitten myöhemmin kummat päätyy käyttöön hääpäivänä ;)

Korkoa näissä kengissä on sellaiset 10cm, mikä on aika passeli. Eivät ole ihan hillittömän korkeat, mutta tekevät minusta kuitenkin sen verran pidemmän, etten näytä ihan kääpiöltä Keken vierellä :) Tiedän kuitenkin jo valmiiksi, etten jaksa noilla kopsutella koko päivää ja matalat pitsitennarit mulla jo on valmiina kaapissa odottelemassa loppuillan krebausta (kirjoittelin niistä täällä). Hääpukuni helman pituus tehdään korkkareille sopivaksi ja koitan sitten loppuillasta olla kovin kompastelematta helmoihin, kun vaihdan mukavampiin popoihin.

Juoksuhaasteen lopputulema

Kirjoittelin aiemmin (täällä) 11 viikon juoksuhaasteesta, jonka otin vastaan ja päätin suorittaa tunnollisesti. Pohjustuksena kerrottakoon, että en voi sietää juoksemista. Se ei ole koskaan ollut mun juttu. Ei sitten yhtään. Päätin kuitenkin antaa lajille tämän yhden ainoan mahdollisuuden, ja kappas, miten kävikään; juoksin tänään 12 viikon treenaamisen jälkeen 10 kilometriä putkeen! 

Juoksupolun varrelta.

Lähtötasoni oli heikko. Jo parin minuutin juoksut, joista juoksuohjelmassa siis lähdettiin liikkeelle, tuntuivat keuhkoissani. Pikkuhiljaa kunto kuitenkin koheni ja juoksumatkat pitenivät. Jossain vaiheessa jalat alkoivat hiukan temppuilla, mm. oikeassa polvessani ilmeni juostessa kipua, mutta en kuitenkaan luovuttanut, vaan kestin pienen nipistyksen kuin nainen. Välillä ärsytti, kun tuntui, että kunnon puolesta olisin kestänyt kovemmankin juoksutreenin, mutta kroppa hangoitteli vastaan.

10 ja puoli viikkoa sujui ohjelmaa aika lailla tarkkaan noudattaen. Välillä vaihtelin lepo-, kävely- ja juoksupäivien paikkoja ajankäytön vuoksi, mutten muista että montaakaan treeniä olisi jäänyt väliin. Mutta sitten koitti juhannus, joka aiheutti loven sekä hampaaseeni että lompakkooni. En tiedä olenko täällä aiemmin kertonut, mutta olen siis aika kömpelö tapaus ja aina mustelmilla. Kolauttelen erinäisiä ruumiinosia ties mihin pöydänkulmiin ja autonoviin harva se hetki. Ei siis oikeastaan ole edes kovin ihmeellistä, että sain kompuroitua hampaan katkeamisen ja muiden mustelmien arvoisesti. Juoksu jäi tuossa kohtaa viikon tauolle ja itseäni rangaistakseni tein viimeisen yhdennentoista viikon kokonaan uusiksi ja tänään saatoin haasteen siis vihdoin loppuun.

Juoksuvauhtini ei vieläkään ole tajunnanräjäyttävää, mutta juoksua se on hidaskin juoksu. Enkä voi vieläkään sanoa varsinaisesti nauttivani siitä, mutta se täytyy sanoa, että siinä mielessä tämä laji on mukava, kun siinä todella näkee edistymisensä. On mukavaa, kun konkreettisesti huomaa juoksevansa jo niin ja niin paljon pidemmälle kuin viikko sitten eikä hengästytäkään enää niin paljon kuin silloin alussa. Tämä kyseinen juoksuohjelma sopi minulle tosi hyvin, sillä pidän siitä, kun on tarkat ohjeet siihen, mitä minäkin päivänä pitää tehdä ja ohjelma oli mukavan monipuolinenkin. Alussa treenit olivat sopivan lyhyitä eivätkä ne vieneet liikaa aikaa. Loppuvaiheessa lenkit toki pitenivät.

Miten juokseminen sitten vaikutti fyysiseen olomuotooni? Sitä en oikein osaa sanoa, valitettavasti. Kiloja ei ainakaan ole mitenkään erityisemmin lähtenyt (ehkä muutama), mutta toivon, että se johtuisi siitä, että läski on muuttunut lihakseksi. Mittanauhaa en muistanut käyttää haasteen alussa, joten en tiedä, onko senttejäkään lähtenyt esim. reisistä. Tavoitteenani kun ei alun perinkään ollut varsinaisesti pudottaa painoa, vaan halusin haastaa itseni ja nähdä onko minusta muka juoksijaksi. 

En uskalla vielä sanoa jääkö juoksu elämääni pysyvästi, mutta toivoisin, että jaksaisin käydä sitä harrastamassa edes kerran pari viikossa ja edes vähän lyhyemmissä määrin kuin juoksuohjelman viimeisillä viikoilla. Tällä hetkellä on kuitenkin jotenkin sellainen olo, että tahdon vaihteeksi tehdä jotain muuta. Harkistenkin siis kahvakuulan hankkimista. Haaveilen sen heiluttelusta meidän etupihan nurmikolla auringonpaisteessa. Toivotaan vaan, että ne aurinkoiset päivät sieltä vihdoin enenevissä määrin saapuisivat meitä ilostuttamaan! :)