perjantai 30. toukokuuta 2014

Haaveilua kihlajaisista

Tällaisena sateisena päivänä, kun aamulenkki jäi huonon kelin takia välistä eikä grillauskaan taida tuolla vesisateessa onnistua ja muutenkaan mieli ei ole korkeimmillaan, tuli mulla yhtäkkinen harmitus paristakin asiasta. 

Ensinnäkin mua alkoi harmittaa järjettömästi se, että me ei pidetty kihlajaisjuhlia meidän ystäville. Kuten oon jo ehkä joskus aiemminkin sanonut niin mun mielestä koskaan ei ole liikaa aiheita juhlaan, ja koska meille ei ole näillä näkymin tulossa häihinkään kutsua tälle vuodelle (buu!), niin en ymmärrä missä mielenhäiriössä jätin kekkerit pitämättä! Ehkä syynä oli vaan se, että energiaa ei yksinkertaisesti riittänyt silloin tammikuussa, kun oli kylmää ja pimeääkin. Sukulaisillehan me sellaiset pienimuotoiset kakkukahvittelut pidettiin, mutta ystäville ei.

Kun järjellä ajattelee, niin eihän kihlajaisia voi enää näin myöhään pitää. Meidän kihlautumisestahan on kohta jo puoli vuotta! :O Kukaan selväjärkinen ei järjestä juhlia näin paljon jälkikäteen. Vai järjestääkö?

Nyt, kun kesäkuu on ovella, yöt lyhenee ja kelit paranee, ois kuitenkin ihanaa järkätä jotkut juhlat ja muita juhlanaiheita tässä ei nyt varsinaisesti tule mieleen kuin meidän kihlautuminen. Huoh, ehkä mun täytyy vaan koittaa kehitellä jotain muuta juhlanaihetta niin saan edes jonkinlaiset kekkerit järjestää. Tai sit vaan odotella huomiseen, jolloin juhlitaan mun serkun valmistumista ja ystävän tupareita. Eiköhän se kesäpaardien aikakausi tästä taas lähde käyntiin! :) 

Toinen asia, mikä harmittaa on se, että me ei otatettu itsestämme kihlajaiskuvia. Sukulaisille pidetyillä kihlajaiskahveillakaan ei tainnut tulla yhtäkään kuvaa meistä räpsästyä :O En tiedä, miten se kuvien ottaminen aina unohtuukin niin totaalisesti :/ Ois ollu ihanaa ottaa muistoksi kunnon kihlajaiskuvat, joita voisi sitten vanhoina ja ruttuisina katsella yhdessä. Jotenkin tuntuisi vähän hassulta ottaa ne kuvat nyt, vaikka ei kai sillä ajankohdalla toisaalta niin väliä ole. Sitäkään en vaan oikein tiedä, että kuka ne kuvat sitten ottaisi. Emme taida ainakaan raaskia panostaa ammattilaiskuvaajaan tässä asiassa.

Huokaus. 

Ei mutta nyt saa loppua tää masistelu! Alan koota häiden biisilistoja. Hyvä musiikki, jos mikä, saa mut aina hyvälle tuulelle :) Illalla käyn lenkillä oli keli sitten millainen tahansa. Ja grilliherkut syntyy kyllä uunissakin. Think positive you people! :)



Kuva


keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Hääpukuliikkeet Tukholmassa jatkuu...

Laitoin joihinkin Tukholman hääpukuliikkeisiin sunnuntaina sähköpostia. Muutamasta ollaan jo vastattu, mutta suurimmalta osalta vastauksia edelleen odotellaan.

Yksi perilläolopäivistämme Tukholmassa on Ruotsin kansallisuuspäivä, jolloin hääpukukaupatkin ovat tietenkin varmasti suurelta osin kiinni. Huomasin kuitenkin viime viikolla, että hiukan kauempana sijaitseva Bridal Outlet on auki myös tuolloin. Joten harkitsemme siellä käyntiä, vaikka ensisijaisesti ajattelimme, että pysymme keskusta-alueella emmekä lähde metsästämään pukuja kauempaa suht lyhyen perilläoloaikamme takia. Sunnuntaina kuitenkin tajusin, että aukioloviesti kansallisuuspäivään liittyen oli hävinnyt Bridal Outletin nettisivuilta, joten laitoin sinne sähköpostia aiheeseen liittyen. Sieltä vastattiin heti maanantaina, että on vielä hiukan epävarmaa, onko kauppa auki vai kiinni kansallisuuspäivänä, mutta he lupasivat olla minuun yhteydessä heti, kun asia selviää. Mahtavaa palvelua! Toivotaan, että saan sieltä lähipäivinä hyviä uutisia :)

Hotellimme sijaitsee Kungsgatanilla, joten ihanteellisin sijainti putiikeille lienee Norrmalmin ja Kungsholmenin alueet. Myös Östermalmin suunnalla tullee pyörittyä. Edellisen postauksen putiikkilistausta nopeasti vilkaisten käy ilmi, että kyseisillä alueilla on kahdeksan potentiaalista liikettä. Ihanteellisinta olisi, jos saisin tarkat sovitusajat varattua niin pystyisimme helpommin suunnittelemaan reissun muutakin aikataulua. 


LILLYssä on alennusmyynnit (lilly.nu).

Eniten mua kiinnostaa näistä kaupoista LILLY, sillä siellä on reissumme aikana alennusmyynnit meneillään ja muutenkin nettisivujen perusteella puvut miellyttivät omaa silmää eikä hintakaan ilmeisesti kirpaise. LILLYstä vastattiin mulle heti maanantaina ja sain varattua sinne sovitusajan. Sovitus on ilmainen ja liikkeessä saa ottaa valokuvia. Sähköpostikirjeenvaihto oli nopeaa, mutta aika vähäsanaista ja niukkaa. Toivotaan, että palvelu pelaa, kun sovituksen aika koittaa!

Milagro ja Garamaj ovat keskustelupalstojen perusteella hiukan kalliimpia liikkeitä, mutta niitäkin harkitsin vakavasti. Varsinkin Milagroa, sillä siellä ei ole sovitusmaksua kuten Garamajssa. Laitoin Milagroon sähköpostia, mutta en ole vielä saanut vastausta. Garamajn päätin kuitenkin jättää näillä näkymin välistä sovitusmaksun vuoksi.

Drottninggatanin Brud & Fest mietityttää hiukan keskusteluissa usein esille tulleen alhaisen palvelutason takia, kun taas Royal Högtidskläderissä mua vaivaa kommenttien ja kokemusten vähäisyys. Drottninggatanin liikkeeseen laitoin viestiä heidän nettisivujensa kautta, mutta en ole saanut vielä vastausta. Royal Högtidskläderin jätän näillä näkymin välistä puhtaasti mielenkiinnon puutteen takia.

Zelini Brud & Fest, White - Brud & Fest ja Côsmos Bröllopsexperterna sijaitsevat Kungsholmenilla. Zeliniin laitoin viestiä heidän nettisivujensa kautta ja sain ystävällisen vastauksen tiistaina. Sinne ei voi varata sovitusaikaa, mutta viestissä sanottiin, että keskellä viikkoa siellä on yleensä rauhallista ja apua satavilla. Sovitus ei maksa mitään ja liikkeessä saa valokuvata. Whitesta ja Côsmoksesta odottelen vielä viestiä.

Toivotaan, että loputkin liikkeet antavat vielä kuulua itsestään. Mutta jos eivät anna, niin käyn sovittamassa pukuja ainakin LILLYssä ja Bridal Outletissä, sekä mahdollisesti Zelinissä, joka sijaitsee suht lähellä hotelliamme. Lupaan laittaa omakohtaisia sovituskokemuksiani myöhemmin tänne blogiin! :)


perjantai 23. toukokuuta 2014

Hääpukuliikkeet Tukholmassa

Lennot varattu! Woohoo! Mennään äitin ja pikkuveljen kanssa Tukholmaan kesäkuun eka viikolla muutamaksi päiväksi. En malta odottaa! :)


Viimeisimmältä Tukholman reissulta, kesällä 2010.

Tukholman ostosmahdollisuudet tuntien emme tietenkään voi jättää tilaisuutta käyttämättä, joten ainakin parissa hääpukuliikkeessä olisi tavoitteena käydä. Koska pikkuveli ei välttämättä arvosta pukujen sovitusta yhtä paljon kuin minä tai äiti (kröhöm :)), en kuitenkaan viitsi pyhittää koko matkaamme hääpuvuille. Nyt täytyisikin siis päättää, missä liikkeissä vierailla.

Netistä löysin jonkin verran keskusteluja Tukholman hääpukuliikkeistä, mutta useat niistä olivat valitettavan vanhoja. Joten jos jollain teistä rakkaista lukijoista on kokemuksia aiheesta, niin olisin enemmän kuin kiitollinen, jos jakaisit ne kanssani :)


Muutaman päivän salapoliisityön tuloksena löysin tällaisia morsiuspukuliikkeitä Tukholmasta:


Bridal Outlet 

Ropstensslingan 11 D, Hjorthagen (400m Silja Linen terminaalista)

Ei ajanvarausta. 
Ei sovitusmaksuja. 
Huomioi, että kyseessä on Outlet-myymälä, joten kannattaa varautua siihen, että pukuja voi joutua sovittamaan itsekseen ilman myyjien apua. Makutuomarin on siis suotavaa olla mukana.
Myös isoja kokoja.
Hiukan kauempana keskustasta. 
Liike saa keskustelupalstoilla paljon positiivista palautetta!
Suomea puhuvaa henkilökuntaa. 
Auki ke-su.


Bröllopsbutiken 

Sankt Eriksgatan 74, Vasastan
Ilman ajanvarausta ts. pukujen sovitus tapahtuu suurimmaksi osaksi omatoimisesti ilman myyjää.
Jos haluaa, voi varata 500 kruunua maksavan konsultaatioajan ti klo 11-16. 
Myös lauantaisin vain ajanvarauksella. 
Valikoimaa kehutaan netin keskustelupalstoilla suureksi.
Palvelun taas sanotaan olevan hyvinkin vaihtelevaa.


Côsmos Bröllopsexperterna 

Norr Mälarstrand 36, Kungsholmen
Varaa sovitusaika etukäteen. 
Esiintyy keskustelupalstoilla harvemmin. 
Yleisesti ottaen ehkä ei niin positiivisia kommentteja.


Drottninggatan Brud & Fest 

Drottninggatan 81, Norrmalm
Ilmeisesti sovitusaika tulee varata etukäteen (tästä ei mainintaa nettisivuilla, mutta keskusteluja aiheesta löytyy). 
Keskeinen sijainti. 
Palvelua moititaan jossain määrin ammattitaidottomaksi (henkilökunnalla mm. epäselvyyttä hinnoista yms.).


Garamaj Bröllop & Fest 

Birger Jarlsgatan 44, Norrmalm/Östermalm
Varaa sovitusaika etukäteen. 
Sovitus maksuton puvun oston yhteydessä, muutoin maksullinen. 
Näyttäviä ja hiukan kalliimpia pukuja. 
Myös hiukan isompia kokoja. 
Erittäin ammattitaitoinen ja rehellinen henkilökunta.
Varsinkin omistaja sanoo suoraan, mitä ajattelee, minkä jotkut voivat kokea epämiellyttäväksi.


KiK 

Sankt Eriksgatan 96, Vasastan 
Ilman ajanvarausta ma-pe klo 16-18 ja la klo 11-15. 
Vasta kun on käynyt kerran liikkeessä ilman ajanvarausta, voi varata sovitusajan. 
Pieni liike.
Liikkeessä myydään heidän omia pukujaan. 
Palvelua yleensä ottaen kehutaan keskustelupalstoilla. 
Valokuvaus kielletty.


LILLY

Birger Jarlsgatan 40, Norrmalm/Östermalm
Varaa sovitusaika etukäteen. 
Pienehkö liike.
Klassisia pukuja. 
Hyvät nettisivut, joissa kuvia puvuista hintoineen. 
Kokemukset vaihtelevat, mutta monesti positiivisia.


Milagro de Nahrin

Karlavägen 38, Östermalm
Sekä ajanvarauksella että ilman. 
Lauantaisin vain ilman ajanvarausta. 
Hiukan kalliimpia merkkipukuja enimmäkseen. 
Yleensä hyvä ja ammattitaitoinen palvelu. 
Ilmeisesti saa valokuvata.


Royal Högtidskläder 

Linnégatan 31, Östermalm
Ajanvarauskäytäntö ei käy mistään ilmi.
Tosi suppeat nettisivut. 
Keskustelupalstoilta ei löydy kommentteja oikeastaan lainkaan.


Stockholm Brud & Fest 

Hornsgatan 132, Södermalm
Ei ajanvarausta. 
Pukuja laidasta laitaan niin edullisempia kuin tyyriimpiäkin. 
Myös isoja kokoja. 
Keskustelupalstoilla niin negatiivista kuin positiivistakin palautetta.


White - Brud & Fest 

Norr Mälarstrand 22, Kungsholmen
Sekä ajanvarauksella että ilman. 
Aika pieniä kokoja. 
Hiukan kalliimpia pukuja. 
Useilla ei niin hyviä kokemuksia paikasta.
Omistaja on suorasanainen ja rehellinen, eikä viljele turhia myyntipuheita, minkä joku voi kokea töykeäksi.


Zelini Brud & Fest

Kungsholmsgatan 6, Kungsholmen
www.zelini.se

Ilman ajanvarausta. 
Myyvät omia Zelini-merkkisiä pukujaan. 
Suljettu su-ma.
Positiivista palautetta keskustelupalstoilla.


Tässä vielä linkki karttaan, johon olen merkannut liikkeet niiden sijainnin hahmottamista helpottaakseni.

Päivä oli kaunis, mutta tuulinen.

Kaikilla näillä liikkeillä on toimivat nettisivut, mistä päättelisin niiden olevan vielä pystyssä, vaikka osa niistä esiintyy vanhoissakin nettikeskusteluissa. Aion itse kuitenkin vielä laittaa kiinnostaviin liikkeisiin sähköpostia ja varmistaa niiden aukioloajat sekä mahdollisesti varata sovitusajan, ja suosittelen muidenkin tekemään näin. Täytyy myöskin kysyä veloitetaanko sovituksesta maksua (ainakin Garamajssa veloitetaan, jos ei osta sieltä samalla kertaa pukua).

En merkannut ylläolevaan listaan erikseen, mitä hääpukumerkkejä missäkin liikkeessä myydään. Kauppojen nettisivuilta löytyy aiheeseen liittyen lisätietoa, mikäli olet kiinnostunut juuri tietyn valmistajan puvuista. 


Kuninkaallisten häiden huumaa :)

Liikkeet ovat yleisesti ottaen auki arkisin n. klo 11-18 ja lauantaisin n. klo 10-15. Sunnuntaisin ne ovat useimmiten suljettuja (ja arkipyhinä). Keskustelupalstoilla suositeltiin pukukaupoissa vierailua arkipäivisin. Lauantait ovat useissa putiikeissa todella ruuhkaisia, joten palvelukaan ei noina päivinä varmastikaan ole parhaimmillaan.

Yleisesti ottaen Tukholman hääpukuliikkeiden tasoa muuten moitittiin keskustelupalstoilla. Useat kuitenkin kehuivat Tukholman ulkopuolella sijaitsevia morsiuspukumyymälöitä (esim. Princessa Södertäljessä), joten jos vietät Tukholmassa pidemmän ajanjakson, kannattaa vierailla myös kaupoissa, jotka sijaitsevat kauempana keskustasta.

Laitoin tuohon kokoamaani listaan sellaisen yleisen mielikuvan ja fiiliksen, joka mulle liikkeestä jäi keskustelupalstakommenttien perusteella. Jokaista putiikkia kuitenkin varmasti sekä kehuttiin että haukuttiin palstoilla, sillä kokemuksia on tunnetusti yhtä paljon kuin on pukujen sovittajiakin. Joku toinen on voinut olla erittäin pettynyt jonkin kaupan palveluun, kun taas joku toinen on kokenut sen äärimmäisen hyväksi. Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että samassakin liikkeessä voi saada hyvinkin eritasoista palvelua myyjästä ja päivästä riippuen, jopa Suomessa. Kaikista parasta ja suosittavinta olisi tietenkin, että jokainen vierailee liikkeissä itse paikan päällä ja muodostaa mielipiteensä vasta sen perusteella.


Huh, mikä kilometripostaus! Otan tavoitteeksi pommittaa putiikkeja postilla tämän viikonlopun aikana ja palaan asiaan jahka suunnitelmat etenee :)


perjantai 16. toukokuuta 2014

Limehedelmät häissä

Kerta kiellon päälle :) Jos omenoita ja viinirypäleitä voi käyttää hääkoristeina, 
mitäs sanotte limehedelmien hyödyntämisestä häissä?


Kuva

Eipä ollu kyllä käyny mielen vieressäkään, että hääkimpussa vois käyttää limejä! Mielikuvituksellista, sanoisinko! :)



Kuva


Ja hääkakun päälle tällainen värikäs pariskunta. Miksipäs ei! :)



Kuva


Kuva


Pöytäkoristeissa limejä voi käyttää samaan tyyliin kuin muitakin hedelmiä. Yhdistämällä esim. kukkiin, kynttilöihin tai veteen saa aikaan näyttäviä somisteita ja tyyliä voi vaihdella aina maalaisromanttisesta modernimpaan.


Kuva

Kuva


Kuva


Aaaah, kuumana kesäpäivänä häävieraille varmasti maistuis raikas ja kirpsakka limedrinkki, kuten caipirinha tai mojito! Tai miksei vaikkapa tequila! ;)


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin; hauskaa viikonloppua!


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Tahtoo häihin!

Mää haluan häihin! Mutta ainakin tällä hetkellä näyttää melko epätodennäköiseltä, että sellaisiin pääsisin ennen omiani, buu :( Ehdotin mm. mun kaasolle, että voisinko lähteä sen aveciksi häihin tänä kesänä, kun sen oma mies ei pääse :D Miten niin muka epätoivoista?! :D Pliis, lähettäkää joku mulle hääkutsu niin ei tarvi tehdä tollasia noloja ehdotuksia enää! ;) 

Ois niin ihanaa päästä fiilistelemään jonkun toisen häitä. Katselisin kaikkea varmasti ihan eri silmin kuin ennen kihlautumistamme. Ois mukavaa tarkastella kaikkia kauniita yksityiskohtia, kiinnittää huomiota aikataulutukseen, makustella eri ruokia, tunnustella eri ohjelmanumeroiden toimivuutta ja kirjata ylös hyviä rakkauslauluja ja bilebiisejä.

Toisaalta oon myös kiitollinen siitä, että näillä näkymin hääkutsuja ei ole tulossa pilvin pimein meidän hääkesälle. Kuvitelkaapa tällainen skenaario, joka ihan oikeasti toteutui kaverilleni muutama vuosi takaperin: hän sai kutsun 6-7 häihin ja useisiin polttareihin samalle kesälle! :O Kaiken kukkuraksi kaverini tekee vuorotyötä, joten voitte kuvitella kuinka vapaiden viikonloppujen kerjääminen ja sumpliminen oli lievästi sanottuna hankalaa. Ja ei tässäkään vielä kaikki: tämän lisäksi tämä kaverini meni myös itse naimisiin samana kesänä!!! Huhhuh, hatunnosto vaan R:lle! En ymmärrä miten selvisit siitä! <3 Vaikka häissä on kuinka ihanaa vierailla, saattaisi tuollaisessa hääsumassa jo epätoivo iskeä. Jopa tällaisella minunkinkaltaisellani häähullulla ;)

Kuvitteellinen hääsuma.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Onni on äiti joka...


  • kahlaa tyttärensä kanssa kaikki Oulun häätapahtumat läpi
  • tarjoutuu ostamaan tyttärelleen hääpuvun
  • soittaa keskellä päivää kaupasta vain sen takia, että on löytänyt sieltä edullista kertakäyttöpöytäliinaa häitä varten
  • katsoo arki-iltaisin hääohjelmia tyttären siskon ja isän kanssa yhdessä
  • virkkaa kuusi erilaista pitsikukkaservettirengasvaihtoehtoa
  • ostaa tyttärelleen ruotsinkielisen häälehden lohdutukseksi epäonnistuneen hääpuvunsovituksen jälkeen
  • istuu aikuisen tyttärensä kanssa päivystyksessä työpäivän jälkeen 6 tuntia enempiä valittamatta
  • lähtee makutuomariksi hääpuvunsovitukseen jopa huonovointisena
  • istuttaa omalle pihalleen hääkukkavaihtoehtoja ja hoitaa niitä tunnollisesti koko kesän
  • kiertää tyttärensä kanssa kirppareita hääaarteiden toivossa joka viikko
  • jaksaa kärttyistä sairauslomalla tylsistyvää tytärtään päivästä toiseen
  • nostaa Euroviisuvalvojaiset aivan uudelle tasolle pukeutumalla Conchita Wurstiksi 
  • on aina tyttärensä tukena kävi mitä kävi

Ihanaa äitienpäivää maailman rakkaimmalle äipälle! <3





lauantai 10. toukokuuta 2014

Talking about trashing the dress

Näin Euroviisujen ja Suomen finaalipaikan kunniaksi tässä videopätkä helmikuun Uuden Musiikin Kilpailun finaalista, jossa Softengine kuittasi paikkansa meidän euroviisuedustajana. Krista näyttää avausnumerossa mallia muille morsiamille. Talking about trashing the dress, or whaaaat?! ;) 




Tätä iltaa mä oon taas vuoden oottanu! :) Kisakatsomo pystytetään kohta mun tätin luokse yhdessä mun ihanien sukulaisten kanssa. Ensiksi luvassa on vähän jääkiekkoa, sitten grillaillaan ja ilta huipentuu tietenkin Euroviisufinaaliin. Tiedossa on myös meidän oma jo perinteeksi muodostunut viisuveikkaus, jossa meistä jokainen laittaa pottiin viisi euroa, listaa topkymppiin sijoittuvat esitykset satunnaisessa järjestyksessä sekä voittajan ja koko finaalin jumbon (jokaisesta oikein menneestä veikkauksesta saa yhden pisteen, jolloin maksimipisteet on 12) ja se meistä, joka saa eniten pisteitä, voittaa potin. Wish me luck! ;) 

Loistavaa glitterin, konfettien, tuulikoneiden, tuliefektien, parrakkaiden naisten, voinkirnuamisen, juustokakkujen, viiksien, musiikin, näyttävien asujen, mahtavien tanssikoreografioiden ja onnenkyynelten täyttämää iltaa, pus! <3


perjantai 9. toukokuuta 2014

Laatuaikaa

Hei ja anteeksi blogihiljaisuus. Keke on tämän viikon talvilomalla ja maanantaina suuntasimme mökillle rentoutumaan. Tai no rentoutumaan ja rentoutumaan, miten sen nyt ottaa ;) Tällaista laatuaikaa vietimme nimittäin kolme päivää:


Ennen.

Jälkeen.

Välillä satoi rakeita, välillä lunta, välillä tuuli ihan sairaan kylmästi ja välillä paistoi aurinko ihanasti ja lämmitti sen verran, että hikikarpaloita nousi otsalle. Tämä aika vuodesta oli kyllä aika ideaali halkohommille; ei ollu ötököitä tai liian kuuma/kylmä. Grillailtiin, saunottiin ja oltiin, ja kirsikkana kakun päällä katottiin tietenkin Euroviisujen semifinaali. Ah, tätä lisää! 

Hääjuttuja sen verran, että valokuvaajaa ei ole vieläkään valittu... Otettiin deadlineksi Keken talviloman päättyminen, mutta saapa nähdä saadaanko päätöstä vielä siihenkään mennessä tehtyä. Kiireinen viikonloppu tiedossa nimittäin. Noh, ei ressiä! :) Älkääkä te muutkaan stressatko turhia! Viikonloppuja! <3


perjantai 2. toukokuuta 2014

To do list

Sanoista teoiksi. Lisäsin lupaamani to do -listan blogin välilehdelle. Viivailen sieltä yli tehtyjä asioita sitä mukaa, kun ne tulevat suoritetuksi. Ja varmasti listaan tulee vielä lisäyksiäkin matkan aikana.




Samalla, kun lisäsin tuon listan tänne blogin puolelle, päivitin sen myös puhelimeeni. Tuo to do -list on muuten vain yksi Lumiani lukuisista listoista. Listoja on siellä häihin liittyen kuusi erilaista :o Jo mainitun to do -listan lisäksi sieltä löytyy vieraslista, biisilista (johon lisään kappaleita aina, kun satun kuulemaan jonkun hyvän jossain), häähankintalista (johon kirjoittelen ylös kaikki pienimmätkin häihin liittyvät ostokset), valokuvauslista (johon lisäilen hääpäivän valokuvauksessa huomioitavia asioita) ja yleinen häälista (johon kirjoitan kaikki edes vähänkin toteutuskelpoiset hääideat ylös). Tämän lisäksi puhelimessa on blogille oma lista, johon kirjaan ylös kaikki blogiin liittyvät idikset, joita putkahtelee mieleen milloin missäkin, yleensä iltaisin, kun olen laittamassa nukkumaan. Ja sit mun puhelimesta löytyy tietenkin myös häihin liittymättömiä listoja kuten kauppalista ja ihan normielämän to do -list. Ai miten niin tykkään listoista? :) Listojen määrä kertoo myös siitä, etten luota omaan muistiini, en sitten yhtään.