keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Juhlapaikka

Kuten jo edellisessä hääkirkkoon liittyvässä postauksessani kerroin, oli hääjuhlapaikan valinta meille huvittavan helppo. Päätimme oikeastaan jo monta vuotta sitten menevämme naimisiin Kiimingin kirkossa ja juhlivamme rakkauttamme sen jälkeen Toivolassa. Toivola on nuorisoseuran talo ja se sijaitsee Kiimingin Alakylässä n. 20 kilometrin päässä Oulusta, sen pohjoispuolella.


Toivola ulkoa

Kaikista suurin Toivolan valintaan vaikuttanut tekijä on sen edullinen hinta. Sulho on Alakylän Nuorisoseuran jäsen ja täten saimme jo muutenkin edullisesta tilavuokrasta -50% alennusta. Näin ollen viikonloppuvuokra (to-su) tuli maksamaan meille 250€, josta puolet maksoimme heti varauksen yhteydessä ja loput maksamme lähempänä varausta. Vuokraan kuuluvat ruokailu-, tarjoilu- ja kahviastiastot (poislukien viinilasit ja kuoharilasit). Lisää fyffeä säästämme myös siinä, että Toivolassa ei ole anniskeluoikeuksia, joten saamme hankkia sinne juomat sieltä mistä parhaaksi näemme (= mitä todennäköisimmin Tallinnasta)Emme missään nimessä halunneet kaupunkihäitä, joten nostalginen Alakylä on siinäkin mielessä sopiva häidemme miljööksi.

Hyvä asia on myös se, että Toivola sijaitsee lähellä kotiamme. Näin juhlien suunnittelu helpottuu, kun voimme käydä siellä tarkistamassa mittoja ja muita asioita silloin kun siltä tuntuu. Paikka on meille molemmille tuttu. Sulholle Toivola on toiminut mm. limudiskojen ja hiihtokilpailujen näyttämönä. Olemme juhlineet siellä myös tuttaviemme häitä. Tiedämme siis kokemuksesta, että paikka toimii hyvin tähän tarkoitukseen ja on tilava. Sinne mahtuu juhlimaan yhtä aikaa n. 150 henkeä. Meille hääväkeä ei tosin tule noinkaan paljoa. Mielestämme yksi hääpaikan tärkeimmistä edellytyksistä on se, että kaikki vieraamme mahtuvat istumaan ja ruokailemaan samassa tilassa, ja Toivolassa tämä kriteeri täyttyy.

Se, että olen juhlinut Toivolassa häitä jo kaksi kertaa, on itse asiassa hieman negatiivinenkin asia. Ensimmäisen kerran juhlimme siellä systerini häitä vuonna 2006 ja toisen kerran syksyllä 2012 hyvän ystäväni häitä. Näin ollen sekä oman puoleni sukulaiset että monet hyvistä ystävistäni ovat nähneet tilan ns. juhlaloistossa. Molemmat häät olivat tietenkin parien itsensä näköisiä, ja koristelulla ja väreillä saa paljon aikaan, mutta kuitenkin takaraivossani vilahtaa välillä pettymys siitä, että suurin osa vieraistamme on jo juhlinut häitä valitsemassamme juhlapaikassa. Tiedän, ettei asiaa kannattaisi edes miettiä, mutta aina omalle ajatuksenkululleen ei voi mitään.

Jos totta puhutaan, niin eihän Toivola ehkä se minun unelmahäänviettopaikkamme ole, mutta hinta-laatusuhde on kohdallaan ja sijainti loistava. Jos budjetti ei rajoittaisi, olisimme mitä luultavimmin valinneet paikaksi modernimman tilan, jossa ei ole käytetty materiaalina noin paljon puuta ;) Mutta kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen valintaamme ja uskon, että tila toimii moitteettomasti häidemme juhlapaikkana! 


Olen muuten kuullut huhuja, että Toivolaa on remontoitu/aiotaan remontoida. Emme ole käyneet siellä syksyn 2012 jälkeen, joten täytynee tässä lähikuukausina varata tutustumisaika ja käydä katsastamassa, onko paikka muuttunut paljonkin yllä olevista kuvista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis kommentistasi! <3 Et tiedäkään, kuinka se lämmittää mieltäni!