keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Hääkirja - Kirja kaikille, jotka sanovat tahdon!

Eiliseen kihlajaiskaffittelupostaukseen liittyen haluan kertoa vielä yhdestä kihlajaislahjasta, jonka saimme viime viikonloppuna ystäviltäni. Saimme heiltä Teresen Ömanin laatiman täytettävän kirjan hääparille. Kirjan nimi on Hääkirja - Kirja kaikille, jotka sanovat tahdon! 


Hääkirjan kansi.

Tiedätte varmaan täytettävät vauva-albumit, joihin tuoreet vanhemmat kirjoittavat lapsen elämästä (syntymäajan, -painon, -pituuden, ensimmäiset sanat, milloin lapsi oppi kävelemään, lukemaan, kirjoittamaan jne.). Tämä hääkirja on toteutettu samalla idealla, mutta siis lapsen sijaan kohteena onkin hääpari. 


Hääkirjan takakansi.

Kirjan ensimmäinen kappale on nimeltään "Näin tarinamme alkoi", johon hääpari täyttää tietoja mm. ensitapaamisestaan, -suudelmastaan, -treffeistään ja siitä, mihin he ihastuivat puolisossaan ensimmäisenä. Morsian voi esimerkiksi rastia hänelle sopivat kohdat seuraavista hauskasti kuvitetuista vaihtoehdoista: hymy, rahat, peppu, sydän, aivot ja lihakset ;)


Hääkirjan ensimmäinen kappale.

Tämän jälkeen kirja etenee yhteenmuuton, kihlautumisen ja sormusten kautta häiden suunnitteluun, polttareihin ja viimein itse häihin. Morsian ja sulhanen pääsevät kirjaamaan ylös hääpäivän aamun valmistelut, vihkitilaisuuden, häämenun ja itse hääjuhlan sekä -lahjat. Tietysti mukana ovat myös omat osionsa ensimmäiselle päivälle naimisissa ja häämatkalle. 

Aivan erityisen ihana yksityiskohta on mielestäni kirjan loppuvaiheilla oleva osio, johon hääpari voi kirjata ylös, miten he viettävät hääpäiviään aina paperihäistä rautahäihin asti. Lisäksi kirjan lopussa on muutama muovitasku, jonne he voivat säilöä talteen hääkutsun, ruokalistan ja muut häiden paperituotteet.


Hääpäivät.

Tämä kirja on mielestäni oiva muisto niin hääparille itselleen kuin tulevillekin sukupolville, jotka voivat elää kirjan avulla vanhempiensa hääpäivän aina uudelleen ja uudelleen. Eikun täyttelemään siis! :)

tiistai 25. helmikuuta 2014

Kihlajaiskaffittelut

Vaikka minulla on sellainen tunne, että kihlajaisia ei nykyään enää kovin usein juhlita, päätimme sulhon kanssa järjestää pienimuotoiset kekkerit kihlautumisemme kunniaksi. Lähinnä sukulaisiamme varten, sillä luulen, että monissa perheissä on odotettu tätä ilouutista jo pitkän aikaa ;) Olen itsekin niin iloinen ja tohkeissani siitä, että olemme vihdoin kihloissa, joten miksipä sitä riemua ei sitten jakaisi rakkaimpiensa kanssa! Kutsuimme kahvittelemaan tällä kertaa perheemme ja lähisukumme.

En jaksanut ottaa asiasta sen suurempaa stressiä, vaan tilasin pitopalvelusta voileipäkakun, ja leivoin itse muutaman makean kakun sen lisäksi. Myös äitini oli apuna keksejä ja kuivakakkuja loihtien. Lisäksi hankimme Alkosta muutaman pullollisen kuohuvaa tervetulomaljoiksi.

Vaikka emme olleet varsinaisesti mitään lahjoja pyytäneetkään, tuli niitä silti. Ja ihania tulikin! Esittelen tässä teille niistä muutaman.

Saimme mm. tämän ihanan lemmenlukon...

...joka oli paketoitu kauniiseen pitsillä ja meidän kuvalla koristeltuun sinkkirasiaan.

Lukon mukana tuli lappunen, jossa luki näin: 

"Lemmenlukko on merkki kahden ihmisen rakkaudesta toisiinsa. Perinne on saanut alkunsa Aasiasta ja rantautunut Unkariin ja sieltä pikkuhiljaa muualle Eurooppaan. Rakastavaiset kaiverruttavat nimensä ja tärkeän päivämäärän lukkoon. Sen jälkeen he lukitsevat lukon kiinni sillan kaiteeseen ja sinetöivät näin rakkautensa iäksi. Avain heitetään veteen. Jos liitto halutaan purkaa, avain on ensin sukellettava vedestä, jotta lukko voidaan aukaista ja lupaukset raukeavat. Virallisia rakkauden siltoja on ympäri maailman ja Suomessakin suurimmissa kaupungeissa. Olkoon tämä lukko siis merkki rakkaudestanne ja siitä mitä merkitsette toisillenne." 

Aivan ihana lahja systeriltäni, hänen perheeltään ja mummultani! <3 

Olen jo pitkään haaveillut tällaisesta lukosta. Itse asiassa vuodesta 2007 lähtien, jolloin kävimme sulhon kanssa Riiassa, ja näin siellä alla olevan rakkaudensillan.


Rakastavaisten silta Riiassa.

Meillä on vielä mietinnän alla mihin siltaan kävisimme lukkomme kiinnittämässä. Idea, että lukitsisimme lukon pienen kotikylämme siltaan, kirvoitti hyvä naurut! :) Voisimme sitten vanhana mummuna ja pappana käsikkäin päiväkävelyllä sillalla käydessämme muistella pitkää elämäämme yhdessä. Toisaalta ajatus ulkomaille lähdöstä ja lukon kiinnittämisestä jonkun suuremman kaupungin siltaan on myös houkutteleva. Matkakuumetta meinaa nimittäin pukata, kun luen muiden bloggaajien häämatkasuunnittelmista :)

Tämän hauskan lahjan saimme sulhon isosiskolta ja hänen mieheltään.


Sulho on pienenä poikana lukenut paljon Aku Ankkoja ja tilasin hänelle itse asiassa viime lokakuussa synttärilahjaksi Aku Ankka -lehden vuosikerran, kun hän oli kaipaillut jotain lukemista unilääkkeeksi. Tämä hauska taskukirja sopii meille kuin nenä päähän myös siksi, että sulho harrastaa kalastusta ja kitaransoittoa. Kirjan nimikin on erittäin osuva. Ihanaa, kun ihmiset keksii näin sopivia lahjoja!


Kauniita kukkia.


Vaikken pinkin värin ylin ystävä olekaan, niin nämä sulhon pikkusiskolta ja hänen poikaystävältään saadut kukat ovat kyllä henkeäsalpaavan kauniita!


Lahjapöytä koko komeudessaan (sormusnalle pääsi myös kuvaan).

Saimme todella ihania ja kuin meille räätälöityjä lahjoja. Vielä kerran kiitos niistä kaikista! Kaikista tärkeintä oli kuitenkin saada viettää sunnuntaipäivää rakkaiden läheisten kanssa kihlaustamme juhlien! Häitä odotellessa ;)

maanantai 24. helmikuuta 2014

Sulhasen kihlasormus

Sulhon kihlasormuksen hankinta oli hitusen hankalampaa kuin minun, vaikka ei sekään onneksi liian vaikeaa ollut :) Samalla kertaa, kun löysimme minulle sormuksen, katselimme myös Kekelle kihlaa, mutta emme sitä sillä kertaa Sunkorusta löytäneet. Siellä olevista vaihtoehdoista mikään ei tuntunut sulholle omalta. 

Hän oli jo etukäteen päättänyt, että sormuksen pitäisi olla aika leveä ja titaania. Tai periaatteessa jokin muukin hopeanvärinen materiaali olisi käynyt, mutta valkokultaa sen ei tarvinnut olla, sillä leveiden valkokultaisten hinta tuntui sulholle liian korkealta. Hän ei myöskään olisi pannut pahakseen, jos sormuksessa olisi jokin persoonallinen yksityiskohta. Ei mitään kiviä tai muuta liian silmiinpistävää, mutta jotain pientä kivaa :)

Viikon päästä minun kihlani löytymisestä lähdimme jälleen sormuskaupoille. Nyt muitakin Oulun kultasepänliikkeitä oli auki. Olimme tosin aika myöhään liikenteessä, joten meillä meinasi tulla kiire kiertää ne läpi. Katsastimme Romeo & Julian, Kultajousen, Sunkorun ja Oulun Korun

Olimme hiukan pettyneitä titaanisormusten tarjontaan. Aika harvassa paikassa niitä ylipäänsä oli, ja jos oli niin koot olivat aivan liian isoja. Monessa liikkeessä myyjät sanoivatkin, että joulun jälkeen koot olivat valitettavan vähissä. Ymmärrettävää sinäsä. Katselimme myös mm. terässormuksia, mutta jotenkin olin itse sillä kannalla, että ne ovat aika arkisia (ja liian halpoja) kihlasormuksiksi. 

Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan suuntasimme viimeisenä Oulun Koruun. Olin vähän epäilevällä kannalla, josko sieltä sormusta löytyisi, sillä jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että se on Oulun kultasepänliikkeistä siitä kalleimmasta päästä (ja mehän emme kovin suurella budjetilla olleet liikkeellä)

Mutta sieltä se löytyi; yksinkertainen, ei liian leveä titaanisormus. Sormuksen keskiosa on harjattua titaania ja reunoilla on kiiltävä pinta. Se on juuri oikealla tavalla hieman erilainen! Ja Oulun kaupungin työntekijänä sain siitä pienen alennuksenkin, mikä ei koskaan ole huono juttu ;)


Sulhon kihla.

Enkös käyttänytkin hienoa kuvausrekvisiittaa tässä kuvassa? ;) Sulho on ahkera videopelien pelaaja, ja joskus pelaamme yhdessäkin. Siinä syy :)

Ps. Olen ollut kipeänä jo monta viikkoa, joten postustahti on ollut surkean hidas. Anteeksi!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivähehkutus

Aluksi ajattelin, että en jaksa sen kummemmin ystävänpäivästä tänne blogiin edes kirjoitella, mutta pakko oli tulla vielä hehkuttamaan, kun sain niin ihania kukkia sulholtani (ei ole niin kauhean yleistä tässä huushollissa nimittäin, hih :) ). Ihana yllätys! Ja herkkujakin hän oli sairauslomalaiselle kaupasta hakenut. 

Kohta jännäämään Suomen peliä (tai en tiedä onko siinä niin jännäämistä, kun vastustaja on mikä on). Loppu viikonloppu meneekin ihanien sukulaislasten synttäreitä juhlien. Tiedossa kakkuähky siis sekä huomenna että sunnuntaina! :) Sunnuntaisten juhlien kakuntekijänä toimii muuten sama ihanainen, joka on luvannut loihtia meille hääkakunkin. Makunystyröille siis töitä luvassa! ;)


Kihlasormukseni

Minusta keltaisen nallen tuoma kihlasormus oli kaunis; siro ja simppeli blingein koristeltu rivisormus. Mutta heti kosinnan jälkeen sulho sanoi sen olevan vain väliaikainen. Hän ei ollut saanut varmuutta sormuksen koosta, vaikka olikin yrittänyt ottaa mallia korurasiassani olleesta lytistyneestä hopeasormuksesta (ai miten niin käytän harvoin sormuksia) :) Näin ollen hän oli päätynyt sormuskaupoilla edulliseen väliaikaiseen versioon, jotta voimme sitten jälkikäteen käydä ostamassa meille molemmille ne oikeankokoiset- ja näköiset kihlat.

Väliaikainen kihla.

Eräs sunnuntai-ilta päätimme lähteä elokuviin ja katsastaa samalla Oulun korukauppojen sormustarjonnan. Sunkoru oli ainoa kauppa, joka oli sunnuntaisin auki. Astuimme liikkeeseen sisään tarkoituksenamme katsella suht edullisia sormuksia, sillä varsinkaan minä en halunnut laittaa kihlasormukseeni paljoa rahaa. Sijoittaisin sen rahan mieluummin vihkisormukseen, johon siihenkään en ajatellut kovin paljoa tuhlata (korujen rahallinen arvo ei ole ollut minulle koskaan se ykkösprioriteetti). Keke sen sijaan olisi ollut valmis sijoittamaan vähän enemmänkin kihlaani. 

Halusin valkokultaisen sormuksen, sillä keltakultaa käytän hyvin harvoin. Lisäksi toiveenani oli simppeli sormus, joka olisi mahdollisimman helppo yhdistää tulevaan vihkisormukseen. Katselimme siis yksinkertaisia, kivettömiä ja edullisia sormuksia. Mutta jotenkin ne vain tuntuivat väliaikaisen sormuksen vierellä tylsiltä... 

Myyjä oli tosi ystävällinen, vaikka sanoimmekin heti alkuun, että olemme liikenteessä pienellä budjetilla (joku toinen myyjä olisi voinut asennoitua asiaan hiukan eri tavalla). Rohkaistuin lopulta pyytämään häneltä esittelyä halvimmista kivellisistä sormuksista. Hän näytti yhtä, jonka tiesin heti olevan The sormus. Tyyliltään se oli hyvin samanlainen kuin väliaikainen kihlani. Keke oli siis hyvinkin perillä siitä, mistä pitäisin! Sormus sattui olemaan vielä alennuksessakin, ja mukava myyjä otti vielä alennushinnastakin muutaman kympin pois. Päätös oli tehty! 



Varsinainen kihla.

Menimme syömään ja ihailin koko ruokailun ajan vasenta nimetöntäni. Nauroimme, että täytyy pysyä tällaisella nopeiden päätösten linjalla koko hääsuunnittelun ajan! :) Osaan nimittäin välillä olla melkoinen puntaroija ja pähkäilijä, mitä varsinkin isoihin päätöksiin tulee...

Molemmat sormukset sulassa sovussa.

Ja vielä näin lopuksi:
Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Katastrofaalinen morsiuspuvunmetsästys

Huh, nyt kun olen muutaman päivän asiaa sulatellut, voin vihdoin siitä tänne blogiinkin avautua.

Kävin lauantaina sovittamassa hääpukuja ensimmäistä kertaa. Vierailimme joitakin viikkoja sitten äitini kanssa muutamissa häätapahtumissa Oulussa (kerron niistä vielä erillisessä postauksessa jahka kerkeän). Yhdessä näistä tapahtumista oli Morsiusateljee Katariinan piste, josta sai alennuskupongin Katariinaan, mikäli varasi sovitusajan heidän liikkeeseensä. Minähän menin tietenkin heti innokkaana varaamaan ajan, vaikka häihimme onkin vielä puolitoista vuotta aikaa, eikä asialla näin ollen varsinaisesti ole mikään järjetön kiire :)

Saavuimme äitini ja kahden kaasoni kanssa Katariinaan viisi minuuttia myöhässä. Se ei onneksi haitannut, sillä myyjä kertoi, että hekin olivat hiukan aikataulusta jäljessä. Sain käteeni kiinnostavien pukujen henkareihin pujotettavia "pylpyröitä" ja nopean ohjeistuksen siitä, missä hääpuvut sijaitsevat. Aloimme katsella pukuja, ja pienoinen ahdistus hiipi mieleeni, sillä ne kaikki olivat tosi kauniita enkä ollenkaan tiennyt minkälaisen puvun haluaisin. Oli vaikea nähdä millaisia puvut olivat, kun ne riippuivat tangoissa. 

Olin etukäteen päättänyt, että yritän kokeilla mahdollisimman monenlaisia pukuja, jotta saan vähän osviittaa siitä, millainen puku mahdollisesti sopisi vartalotyypilleni. Tässä myyjän apu olisikin ollut enemmän kuin tarpeen. Kaikki myyjät olivat kuitenkin varattuja, joten kävimme äitini ja kaasojeni kanssa pukuja läpi. Suhteellisen nopeasti olin kuluttanut kaikki valintarenkaani, joten kävimme istumaan ja odottamaan sovitusvuoroani. En katsonut kelloa, mutta saimme odottaa jonkin aikaa. Tämä ei minua kuitenkaan haitannut, sillä oli mukava rupatella makutuomarieni kanssa ja katsella, kun muut morsiamet sovittivat pukuja ylleen.

Kun vuoroni koitti, kysyi myyjä minulta ensimmäisenä, millaista pukua olin ajatellut. Sanoin suoraan, etten oikein tiedä, ja että tarkoituksenani olisi kokeilla mahdollisimman paljon erityylisiä pukuja, sillä kyseessä oli ensimmäinen sovituskertani. Kerroin myyjälle kuitenkin minkälaiset puvut viehättivät minua eniten. 

Myyjä oli alusta asti kovin kiireisen oloinen. Kun sovitus eteni, jatkui myyjän omituinen käytös. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että tuhlasin hänen aikaansa. Myyjä oli harmittavan tyly. Tai siltä minusta ainakin tuntui, sillä hänen äänensävynsä ja sanavalintansa olivat useimmiten vähemmän ystävällisiä. Välillä hän riuhtoi puvun nyörityksiä närkästyneenä, ja turhautui selkeästi, kun en oikein osannut sanoa, minkä takia en jostain tietystä puvusta tykännyt. Minun oli vaikea nähdä puvuissa hirveästi hyvää, sillä niistä suurin osa oli minulle liian pieniä. Myyjä kehotti olla ajattelematta pukujen kokoa, mutta se oli vaikeaa. 

Kun olin sovittanut kaikki omat valintani, toi myyjä minulle muutaman puvun, joiden hän arveli sopivan minulle. Hänen ehdottamansa tyyli meni kuitenkin vähän liian tyttömäiseksi, ja sanoinkin hänelle etsiväni vähän erityylistä pukua. Tokihan niitä prinsessamekkojakin oli hyvä kokeilla, jotta sain varmistuksen siitä, että sentyyliset mekot eivät ehkä ole ihan se minun juttuni. Olisin kuitenkin toivonut myyjältä vielä enemmän vinkkejä ja mielipiteitä siihen, millainen puku hänen mielestään sopisi vartalotyypilleni. 

Lopulta myyjä töksaytti jotain tyyliin: "Eipä meillä nyt sitten ollutkaan sinulle enempää pukuja". Puin pettyneenä vaatteet ylleni, ja kun myyjä kysyi haluanko varata uutta sovitusaikaa (sillä liike meni kiinni niillä näppäimillä), vastasin kieltävästi. Kun puimme ulkovaatteita päällemme, tuli eräs vanhempi myyjä juttelemaan kanssamme. Hän halusi selkeästi paikkailla tilannetta, sillä hän näki varmasti kuinka pettynyt olin. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti pelastanut tilannetta, vaan kun pääsimme seurueineni ulos liikkeestä ja juttelimme hetken, purkautui turhautumiseni ja pettymykseni kyyneliin. Enpäs olekaan ennen poistunut mistään kaupasta itkien. Kerta se on ensimmäinenkin.

En missään nimessä halua mustamaalata Katariinaa, vaan kerron vain omista tuntemuksistani ja kokemuksistani. Luulen, että liikkeen muut myyjät olisivat ehkä olleet kokeneempia ja jollain tavalla hienotunteisempia; olihan kyseessä ensimmäinen sovitukseni! Hääpuvun etsimisen pitäisi olla hauskaa eikä kyynelten värittämää. Luulen (ja toivon), että minua palvelleella myyjällä oli vain huono päivä, jota kiire pahensi entisestään.

Muutama sovittamistani puvuista oli siis ihan ok, mutta mikään niistä ei ollut lähelläkään The mekkoa. Suurin syy tähän on varmasti se, että lähes kaikki puvut olivat minulle liian pieniä (koen itseni suht normaalikokoiseksi). Mietimmekin jälkikäteen syitä näihin pieniin kokoihin. Luulisi, että sovitusmekkoina kannattaisi käyttää vähän isompia kokoja, joihin suurin osa normaalikokoisista naisista mahtuisi ja joissa he tuntisivat itsensä edes jollain tapaa kauniiksi. Näin potentiaalisten ostajienkin määrä kenties kasvaisi. 

Saa nähdä milloin uskallan taas mennä sovittamaan pukuja. Luulen, että Katariinaan en tämän kokemukseni perusteella uskalla enää mennä (ainakaan mielelläni). Tokihan mieli ehtii vielä muuttua, ja kokemuksen tuoma pettymys haalentua, mutta ilosta hyppien en taida tuohon liikkeeseen enää palata. Valitettavasti. Toivottavasti muilla on Katariinasta parempia kokemuksia! Koitan uskoa siihen, että tämä oli vain poikkeus. Eniten toivon kuitenkin, että muissa liikkeissä (joihin toivottavasti pian uskallan astua) palvelu olisi parempaa! Wish me luck!

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

The tarina

Ajattelin nyt lunastaa lupaukseni ja kertoa teille the Tarinan eli miten, missä ja milloin sain sormuksen vasempaan nimettömääni.

Oli siis jouluaatto 2013. Meidän jouluaatto ei ole moneen vuoteen ollut siitä rauhallisimmasta päästä. Haluamme vierailla aattona vähintään Keken ja minun vanhempieni sekä systerini (minua 4 vuotta vanhemman tätini) perheen luona. Niin oli tälläkin kertaa. 

Päivän päätteeksi tulimme myöhään illalla kotiin ja aloimme perinteisesti jakaa toisillemme ostamamme lahjat vasta silloin. Keke haki yläkerrasta hankkimansa paketit. Yksi niistä oli suuren suuri, ja hän jättikin sen keskelle olohuoneen lattiaa sillä aikaa, kun istuimme sohvalle avaamaan muita lahjoja. Yleensä lahjojen aukaisujärjestyksellä ei ole ollut Kekelle niin väliä, mutta nyt hän luetteli aika tarkkaan, minkä lahjan saa avata ensin ja minkä seuraavaksi. Yhdestä paketista paljastui uusi puhelin ja seuraavassa oli siihen värikuoret: "Ahaa!", ajattelin, "tämän takia lahjat piti avata tietyssä järjestyksessä!". Mutta voi kuinka väärässä olinkaan! ;)

Jäljellä oli enää se yksi iso paketti, jonka olin itse asiassa ehtinyt jo vähän unohtaa muita lahjoja ihaillessani. Nousin sohvalta ja aloin avata pakettia varovasti. Monen lahjapaperikerroksen alta paljastui pahvilaatikko, jossa oli kuva tietokoneen kotelosta. Hetken päässäni häivähti ajatus: "ei kai se vaan ole ostanut mulle jotain tietokoneromua", mutta yhtä nopeasti se pyyhkiytyi mielestäni. Päättelin, että lahja on ollut vaikea paketoida ja se on siksi laitettu isompaan laatikkoon.

Avasin laatikon ja se oli täynnä rytättyä sanomalehtipaperia. Pieni toivon kipinä syttyi. Ei kai vaan... Aloin siirtää paperimyttyjä syrjään ja näin jotain keltaista. Eikä! Siellä oli nalle.



Seuraavat hetket ovatkin minulle yhtä sumuista sekamelskaa. Silmistäni alkoi saman tien valua kyyneliä. Arvasin mitä tapahtuu. Keke polvistui ja muistutti, kuinka yksitoista vuotta sitten meidän ensimmäisenä yhteisenä joulunamme sain tämän saman nallen häneltä joululahjaksi. Silloin nallella oli korvikset korvissa. Ja nyt: korusarja täydentyi sormuksella! Keke irrotti sormuksen nallen kädestä, kertoi rakastavansa minua yhtä paljon nyt kuin silloin yli vuosikymmen aiemmin, ja kysyi menenkö naimisiin hänen kanssaan (tai jotain sinne päin, en ole ihan varma tarkasta kysymyksenasettelusta). Vastasin soperrellen jotain myöntävää ja hyppäsin sulhaseni kaulaan. Rutistin häntä lujaa samalla kun itkin, nauroin ja tärisin, kaikkea yhtä aikaa. Olin niin onnellinen! Ja olen vieläkin! <3


maanantai 3. helmikuuta 2014

Miten meistä tuli me?

Muutimme perheeni kanssa Oulusta yhteen sen lähikunnista, kun pääsin ala-asteelta. Yläasteen aloittaminen on aina jännää, mutta paikkakunnan vaihdoksen takia se oli etenkin minulle äärettömän jännittävää. Kävimme siis samaa yläastetta ja Keke muistaa minut kuulemma jo sieltä. Minulla taas ei ole Kekestä muistikuvia siltä ajalta, mutta sitä en ihmettele yhtään, sillä kaikkihan oli minulle siihen aikaan uutta ja outoa. 

Menimme eri lukioihin. Yhtenä kesäisenä iltana olimme muutaman ystäväni kanssa "kylällä" (niin kuin meillä päin tavataan sanoa). Törmäsimme kioskilla ystävieni kaveriin, joka taas oli liikenteessä muutaman oman ystävänsä kanssa. Yksi heistä oli pitkä, komea ja vaalea lökäpöksyhoppari. Jostain syystä olen aina tuntenut enemmän vetoa vaaleahiuksisiin kuin tummahiuksisiin kaksilahkeisiin, joten myös tästä porukasta tämä nimenomainen poika kiinnitti huomioni. Kävi ilmi, että ystävieni kaverilla on kotonaan juomista (Kiljua! Hhhyi!). Paljon enempää meitä tyttöjä ei tarvinnutkaan houkutella, ja paljon muuta en taidakaan siitä illasta enää muistaa, hups! :)

Olin siihen aikaan vannoutunut sinkku, ja toitotin kaikille, etten halua seurustella. Kekeäkin kohtaan taisin olla välillä enemmän kuin tyly... Kuitenkin tykkäsin hänestä koko ajan. Sellaista pientä sutinaa ja flirttiä oli ilmassa, ja söpöjä tekstiviestejä läheteltiin puolin jos toisin. Välillä pidimme enemmän yhteyttä ja välillä vähemmän. Keke taisi jossain vaiheessa jo kyllästyä siihen soutamiseen ja huopaamiseen. 

Eräänä loppukesän iltana kuulin kaveriltani, että hän oli nähnyt Keken kaupungilla jonkun toisen tytön kanssa. Voi minkä mustasukkaisuuden puuskan sainkaan, ja tartuin heti puhelimeen soittaakseni Kekelle ja "onnitellakseni" häntä uudesta tyttöystävästä. Keke kuitenkin vannoi, että he olivat tämän toisen tytön kanssa vain kavereita.

Sillä hetkellä tajusin, että tämä ihana poika ei odota minua koko elämäänsä. Suhteemme syveni ja lokakuussa 2002 sovimme virallisesti seurustelevamme. Sanoimme toisillemme ensimmäistä kertaa "minä rakastan sinua"  kotibileissä vanhempieni kodinhoitohuoneessa. Oi niitä aikoja! :)


Olemme seurustelleet yli 11 vuotta, ja asuneet yhdessä niistä suurimman osan. Yhteisen omakotitalon ostimme syksyllä 2010. Olemme viettäneet aikaa myös erillämme, sillä kesän 2005 asuin Göteborgissa. Emme nähneet koko kesänä, mutta mese ja tekstarit olivat ahkerassa käytössä. Seuraavan kesän 2006 Keke taas vietti töitä tehden Romaniassa, jossa minäkin vierailin hänen luonaan. Vaikka olemme siis olleet yhdessä aikuisuuden kynnykseltä asti, olemme olleet myös erossa asuen eri paikkakunnilla, ja luulen, että se on vain vahvistanut suhdettamme entisestään, ja tehnyt meidät molemmat aina vain varmemmiksi siitä, että haluamme olla koko loppuelämämme toistemme kanssa.

Tässä vuosien varrella Keke on saanut kuulla enemmän ja vähemmän hienotunteisia vihjailuja niin minulta, ystäviltämme kuin sukulaisiltammekin minun rengastamisestani, mutta vasta viime joulukuussa hänen suunnitelmansa oli valmis ja kosinta vihdoin tapahtui. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina, jonka saatte kuulla myöhemmin. Sen lupaan! :)